Olen keuruulainen Hannele Athanasia Maahinen (s.1966 Jyväskylässä), neljän lapsen äiti ja yhden mummu. Minulle rakkaassa maisemassa täällä Pohjoisjärvellä ovat eläneet isänpuoleiset esivanhempani jo 1700-luvulla. Historia on minulle hyvin tärkeää, samoin taide, kirjallisuus, elokuvat, puutarhan ja kasvimaan hoito ja musiikki. Kaikki nämä ovat enemmän elämäntapoja kuin harrastuksia perheessämme. Puolisoni on kultaseppä, vävyni seppä, kaksi lapsistani opiskellut puualan artesaaniksi ja yksi on taitava valokuvaaja, ja nuorimmainen lapsistani on pianisti ja monitaitoinen käsityöläinen. Lapsenlapseni asuu mielellään teltassa keskiaikamarkkinoilla ja polkee ahjoa isänsä apuna. Monien vaiheiden kautta meille on syntynyt tiivis klaani, jolla olisi oma tartaani jos asuisimme Skotlannissa. Haluaisimme asua vanhassa kivilinnassa realiteeteista piittaamatta. Kummituksista voidaan tosin vielä neuvotella.
Runot ja kirjoittaminen ovat seuranneet minua aina, varsinkin pahoina aikoina on kirjoittaminen ollut ainoa tapa saada ajatuksia ja tunteita ymmärrettäviksi itselleni. Tämän lisäksi minulla on pakottava tarve tehdä kuvia. Teen mm. akryylimaalauksia ja kollaasitöitä. Käsitöistä olen joutunut nyt luopumaan sairauden vuoksi, se ei ole ollut helppoa. Eräässä vaiheessa elämääni olin myös tanssinopettaja ja siitä luopuminen teki minuun syvän haavan. Ortodoksinen usko on elämässäni vahvasti läsnä. Toimimme puolisoni kanssa aktiivisesti seurakunnassa ja Valamon luostarin talkoolaisina. Pihallamme on tsasouna, jossa toimitamme joka keskiviikko maallikkopalveluksen.
Kroonisen kivun kanssa eläminen on tehnyt elämästäni kotikeskeistä ja niin on hyvä. Minusta ei ole turistiksi eikä seikkailijaksi. Mieluiten elän pienesti omassa maailmassani ja etsin hyvyyttä ja kauneutta katsomalla lähelle. Rakastan keikkua kierrätysveneessämme järvellä, madolle uimakoulua pitäen kissankalojen toivossa, joutsenten huudellessa lahdella. Silloin voin myös nähdä esiäitini kahlaavan vastarannalla pyykkejä huljuttamassa, joutsenia kuunnellen.
