Paloniemi Esa

Kirjoittaminen on elämän pituinen haaveeni. Heti kun opin kirjoittamaan 1970-luvulla oululaisessa Koskelan koulussa, rupesin haaveilemaan kirjan julkaisemisesta. Elämäni ei kuitenkaan mennyt kuin tanssien, oli kiusausta, epäonnistumisia työssä ja työn puutteessa sekä ihmissuhteissa ja niitten puutteessa, alkoholismia ja sitä kautta masennusta, johon en kuitenkaan hakenut apua ennen kuin olin jo yrittänyt itsemurhaa.

Toteutin haaveeni kirjoittamisesta vasta nelissäkymmenissä, jälkimmäistä itsemurhayritystäni seuranneen vuosikymmenen mittaisen toipilasajan jälkeen. Jos olisin yrittänyt kirjoittaa ennen kuin olin tarpeeksi vahva epäonnistumaan, se olisi murskannut minut ja potkaissut minut takaisin toipumisen tikkaitten juureen. Nyt aikuisena tunnen, että on parempi edes yrittää kuin vain haaveilla: "Ei tänään, mutta jonain päivänä...".

Synnyin 1971 Norrköpingissä, Kainuun Paltamosta kotoisin olevan äitini ja Paanajärven evakkosukua olevan kuusamolaisen isäni asuessa Ruotsissa,. Tampereen kautta tulimme Ouluun ja peruskoulun päätyttyä alkoivat kiertolaisvuoteni. Pari vuotta kauppakoulussa Kajaanissa, kauppaopisto Oulaisissa, 90-luvun laman alettua ehdin olla puoli vuotta armeijassa Rovaniemellä ennen kuin laitettiin tappelun jälkeen siviiliin kasvamaan. En halunnut olla työtön, joten hakeuduin kurssilta toiselle eri puolella Suomea ja Ruotsissakin Pohjoiskalotin koulutussäätiössä Övertorneåssa. Yhteensä puolitoista vuotta olin kibbutsin jälkeen paperittomana maahanmuuttajana Israelissa ilman työlupaa ja viisumikin vanheni. Palattuani muutin takaisin Ruotsiin ja elin vuoden päivät toimeentulotuen varassa ennen kuin sain tanskalaisen naapurini avulla ensimmäisen vakituisen työpaikkani konepajalla, jossa viivyin kolme vuotta. Ruotsin vuodet olivat yksinäisiä ja masentavia, mutta aika alkaa kullata muistot ja sain ainakin ansaittua itselleni työeläkkeen Ruotsista. Ruotsi on lempiulkomaani koko maailmassa. Jos olisi pakko lähteä Suomesta, muuttaisin Ruotsiin; jonnekin Pohjois-Ruotsiin.

Olen kiertänyt Suomea ja ulkomaita reppu selässä, turistina, opiskelijana ja siirtotyöläisenä, ja ainoa paikka minkä tunnen kodikseni on Suomi ja varsinkin Oulu. Muualla olen käynyt enkä pitänyt, vaikka niin uskottelinkin itselleni. Tänään olen tyytyväinen suomalainen Ruotsin kansalainen ja kirjoittamisen lisäksi kaivan kultaa, ja harrastan perussuomalaista politiikkaa aktiivisesti. Olen saanut Suomelta paljon ja kykyjeni rajoissa haluan antaa Suomelle paljon takaisin.