Tanskanen Kari

ICT-ajan neo-virtuaalitarinoitsija Vuosaaresta

Kari Tanskanen (s.1962, Helsinki) asuu itäisessä Helsingissä sijaitsevassa kerrostalo-kolmiossa. Hän on naimisissa ja 11-vuotiaan tytön isä. Hän harrastaa kirjoittamisen lisäksi mm. juoksua, pyöräilyä sekä elokuvia.

Kirjoituskärpänen puraisi Tanskasta jo varhain – pysyvästi. Koulussa äidinkieli ja ainekirjoitus olivat hänen suosikkiaineitaan. Tieteiskirjallisuus kolahti teini-iässä kuin kevytraivotauti; hän luki liki kaiken käsiin sattuneen scifin: asimovit, clarket ja mitä muita niitä nyt onkaan.
Niin, ja sitten on muuan Stanislaw Lem, häntä Tanskanen arvostaa yli kaiken. Lisäksi Kari rankkaa korkealle Kurt Vonnegutin tuotannon, ja Erno Paasilinnan niukkailmeistä ilmaisua hän jaksaa ihastella vuodesta toiseen.
Novellien ja romaanien lisäksi Tanskanen on viime vuosina kirjoittanut säännöllisesti pakinoita Reitti-lehteen.

* * * * * * *


Tanskanen haluaa tarjota lukijalle monentasoista aivojumppaa. ”En pidä valmiiksi pureskellusta tekstistä. On herkullista jättää tarinoihin monoliittimammutinkin (!) mentäviä aukkoja”, hän lohkaisee. Tanskanen rakastaa improvisointia; usein on vain alkutilanne, ja kun tarina lähtee etenemään, niin monasti hän on saanut havaita, että se on tarina joka vie ja kirjoittaja kuka vikisee − mikäli hämmennykseltään ylipäänsä pystyy.
Valmiiden teosten hiontaa Tanskanen ei halua harrastaa loputtomiin, sillä hän on huomannut pitkään jatkuvan viilailun karsivan lauseen spontaaniutta Huumoria Tanskasen tarinoissa on viljalti: koomisia tilanteita, sanaleikkejä, rabelais’ta hulluttelua.
”Siinä on tolkuton positiivinen energialataus, vapaiden hiukkasten hillitön järjestymispolkka! Hervottomuuksien ydin on absurdeissa oivalluksissa, liitettyinä yllättäviin asiayhteyksiin. En voisi elää sekuntiakaan ilman huumoria”, hän kärjistää.

Nyt käsillä olevassa, näkökulmatekniikkaa neoryöstöviljelevässä Finaali-romaanissa, joka on löyhää jatkoa netissä julkaistulle Mammona-esikoisromaanille (osoite: http://my.opera.com/jukalataa/blog/), Tanskanen haluaa nauraa itselleen, ympäristölle ja toisinaan täyssokealle evoluutiouskolle. Muut teemansa hän jättää auliisti lukijan hoksattavaksi.
Tieteisfiktiolle tyypillisiä vieraannuttamiskeinoja on teoksessa käytetty silmittömän estottomasti. Tanskanen on monasti pudottamaisillaan lukijan tarinan kyydistä, mutta viime hetkellä hän tempaiseekin taas tämän menoon mukaan. Konventionaalisen ajattelun ravistelun lisäksi Tanskanen haluaa kuitenkin myös viihdyttää lukijaa – nauttii tämä siitä tai ei.

Aikamoisen arvaamaton skoijari tämä Vuosaaren kundi!