AilaKaarina

Olen nuoruudestani lähtien rakastanut runoja. Lapsuuden yksi tärkeimpiä hetkiä oli se, kun löysin vanhempieni kirjahyllystä Aila Meriluodon Lasimaalauksen. Siitä alkoi oma taipaleeni runouden ihmeellisessä maailmassa, jonka yhtenä etappina on nyt tämä oma runokirja. Nimensä kirjani sai eräänä keväisenä iltayönä kuunnellessani Tuusulassa ketun huutoa. Se huuto lävisti sydämeni ja ajattelin, että siinä se oli, meidän ihmistenkin elämän yksi tärkeimmistä hetkistä: löytää toinen ihminen, päästä pois yksinäisyydestä, saada liittää oma elämä toisen elämään.

Kuulin kaukaa ketun huutavan -runokirjani sisältää runoja yli 40 vuodelta. Ne etenevät nykypäivästä menneisyyteen pitäen sisällään runoja vanhenemisesta, yksinäisyydestä, äitiydestä, lapsista ja tietenkin myös rakkaudesta; myös rakkaudesta luontoon ja eläimiin. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän luonto on alkanut minulle merkitä. Voisin kutsua joitakin runojani suorastaan hätähuudoksi luonnon puolesta, jota tuhotessamme tuhoamme itsemmekin.

Helsingissä 17.9.2017
AilaKaarina