Oittinen Hannu Koordinaatteja reitin varrelta
Tässä on runojani, koordinaatteja elämänmittaisen suunnistusreitin varrelta yli 40 vuode ajalta. Enimmäkseen ne ovat tulleet taskusta tai pöydältä löytyneelle paperilapulle, myöhemmin tietokoneelle, vain muutaman runon olen kirjoittamalla kirjoittanut. Näitä tekemällä tehtyjä ovat lähinnä runojen kokoamisen loppuvaiheessa 2017 kirjoitetut inhimillisesti ja poliittisesti hyvin henkilökohtaiset runot.
Synnyin kotona myllynhirsistä rakennetussa saunassa, elin köyhähköissä oloissa syrjäkylällä, kävin keskikoulun mitenkuten, tein niitänäitä töitä. Toimin mielisairaanhoitajana, vahtimestarina, mittamiehenä ja kartoittajana, mutta yhteiskunnnallisen heräämisen myötä aloin kirjoittaa. Minusta tuli täysiaikainen toimittaja 36-vuotiaana, olen kirjoittanut yli 50 lehteen. Näin se on käynyt.
Olen toiminut työväenliikkeessä aikuisikäni ja minua on ärsyttänyt, että vapusta vappuun lauletaan samoja iänikuisia lauluja, nuorimmat 70-luvulta. Siitä juontaa kokoelmani nimi Puuttuvat laulut. En kuvittele paikkaavani tuota aukkoa, mutta jotain uutta uskon runoistani löytyvän. Vastuu on lukijoilla ja mahdollisilla säveltäjillä.
Tutustu teoksiin: |