Hei, olen Ulla, asun Keski-Suomessa Äänekosken Konginkankaalla. Syntynyt olen Pielavedellä v. 1955. Minulla on kolme lasta ja myös kolme lastenlasta. Elämäntyöni, yli kolmekymmentä vuotta, olen tehnyt elektroniikkateollisuudessa. Olen koulutukseltani merkonomi ja työskennellyt myös valtion ja kunnan palveluksessa.
Harrastuksia on ehtinyt olla monenlaisia. Ulkoilu, puutarhatyöt mukaan lukien on ihan peruskauraa, samoin erilaiset jumpat ja kuntosali. Rakkain harrastus on kuitenkin lavatanssi. Yli kaksikymmentä vuotta puolisoni kanssa pari kertaa viikossa olemme lavoja kiertäneet. Musiikki on muutenkin tärkeässä roolissa. Silloin tällöin laulan karaokea ja joitakin vuosia sitten hakeuduin kansalaisopiston pianonsoittotunneille. Aikaisemmin en ollut soittanut mitään soitinta enkä edes osannut nuotteja. Matkustelu on myös aina ollut olennainen osa elämäämme, myös lasten ollessa pieniä. Kesäisin ajamme usein asuntovaunun kera Kouvolan seudulle. Teen jonkin verran myös vapaaehtoistyötä.
En ole mikään runojen suurkuluttaja, mutta ne ovat aina jollakin tapaa kulkeneet mukanani nuoruudestani saakka. Vanhimmat runoni kirjoitin ”pöytälaatikkooni” parikymmentä vuotta sitten. Siellä ne ovat olleet unohdettuna melkein näihin päiviin saakka. Laatikon pohjalla runot eivät ilahduttaneet ketään, kaikkein vähiten itseäni. Ajattelin, että haluan runoni edes jollakin tapaa tallentaa nuoremmille sukupolville. Mielessäni kävi kirjan tekeminen, mutta kuinka se tapahtuisi, siitä ei minulla ollut mitään tietoa. Entinen työtoverini kertoi, kuinka tämä on mahdollista. Kiitos hänelle siitä! Sen jälkeen alkoi tapahtua. Tässä sitä sitten ollaan esikoisteokseni äärellä.
Runoni kertovat ilosta ja surusta, kaikesta taivaan ja maan välillä. Mukana on myös runoja ihmisille, jotka ovat minulle kaikkein tärkeimpiä tässä elämässä. Luonto on vahvasti mukana. Jo lapsena ihailin tähtitaivasta ja kuuta ja katselin revontulia kovassa pakkasessa äidin huopatossut jalassa. Pidän fantasiaelokuvista ja myös runoistani fantasiaa löytyy.
Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka kirjoittavat runoja tai kirjoittavat ylipäänsä mitä tahansa. Kirjoittamisen halu vain tulee jostakin. Olen huomannut, että runoja ei voi pakottaa tulemaan. Minulla runo syntyy esim. jostakin tapahtumasta, sanasta, valokuvasta. Yhtäkkiä se leimahtaa liekkeihin ja roihahtaa palamaan. Se on niin pian kuin mahdollista kirjoitettava muistiin, muuten se katoaa. Väliin on mahtunut vuosia ilman yhtään runoa, sanat tulevat, kun niiden aika on.
Toivon, että runoni ilahduttaisivat lukijoitani ja lukijat löytäisivät niistä yhtymäkohtia omaan elämäänsä. Silloin työni ei ole mennyt hukkaan.
