Karttinen Marianne42 vuotta. Niin kauan olen tätä maailmaa näiden silmien kautta katsellut. Asun nykyään Nokialla, hieman juurettomaksi olen itseni aina mieltänyt. Muutimme usein, kun olin nuori, siksi kai juuret ovat katkenneet. Kotini on siellä, missä tunnen olevani turvassa. Siellä, missä minulla on hyvä olla.
Pitkään tuo koti löytyi vain sisältäni, hain turvaa sieltä, koska jo lapsena minua oli niin monin tavoin kohdeltu kaltoin ulkoapäin. Vieläkin joudun epämukavassa tilanteessa keskittymään, etten sulkeudu sisäänpäin odottamaan että hetki menee ohi. Ollen paikalla, mutten läsnä...
Vaati monta kymmentä vuotta, paljon taistelua ja luopumista, että ymmärsin, ettei minussa ole mitään vikaa. Ainakaan niin isoa vikaa, että se vaatisi isompaa remonttia, saan olla juuri tällainen kuin olen. Vaatii paljon anteeksiantoa omia virheitä kohtaan, jotta voi antaa anteeksi niille, jotka loukkasivat toistuvasti. Vaatii paljon kunnioitusta itseä kohtaan, jotta voi toisia oikeasti kunnioittaa. Vaatii paljon rakkautta itseä kohtaan, jotta voi oikeasti rakastaa toista ihmistä.
Olen kasvanut hirveästi ihmisenä viimeisen neljän vuoden aikana ja tämä julkaisu on eräänlainen välitilinpäätös elämästäni. Kirjan viimeinen piste on kirjoitettu melko tarkkaan kaksi vuotta sitten, elämä on vienyt jo uuteen suuntaan.
Heiltä, joita olen loukannut itseäni etsiessäni, olen pyytänyt anteeksi. Joitakin henkilöitä kyllä löytyy, jotka haluavat tekemiäni päätöksiä arvostella, vaikkei asia heitä koskisikaan. Onneksi heidän mielipiteensä ei tee enää haavaa.
Siksi uskallan kirjassa riisua itseni ja sydämeni alastomaksi.
Matka jatkuu, satoja runoja on jäänyt julkaisematta, tarinoita kertomatta, enkä menneeseen koskaan enää palaa. Vaikka vannomatta paras. Tutustu teoksiin: |
