Elämäni eläimistä
Lapsuuteni ja nuoruuteni asuin suuressa kerrostalossa Vaasan Rantakadulla. Koska kuulun suuriin ikäluokkiin, lapsia oli talossa paljon. Koskaan ei tarvinnut olla yksin ulkosalla, sillä aina löytyi mukaan leikkeihin samanikäisiä lapsia.
Meidän rapussamme asui yksinäinen rouva koiransa kanssa. Koiran nimi oli Tero ja se oli rodultaan Schäfer. Usein me lapset soittelimme tuon rouvan ovikelloa ja pyysimme Teroa mukaamme ulos. Ilmeisesti rouva oli mielissään siitä, kun me lapset hoidimme usein Teron ulkoilutukset. Tero pääsi aina meidän mukaamme leikkimään.
Tuolloin ei Suomessa ollut vielä paljon autoja. Ei ollut pelkoa siitä, että Tero jäisi auton alle, vaikka se kulki aina vapaana mukanamme. Tero oli ensimmäinen kosketukseni koiriin. Sitä en enää muista, mitä Terolle myöhemmin tapahtui. Kuoliko se jossain vaiheessa vai muuttiko se omistajansa kanssa jonnekin muualle, vai lähdinkö itse opiskelemaan.
Seuraavaksi aloin kantaa meille kotiin kodittomia kissoja, jotka elelivät Vaasan palokaduilla villeinä ja vapaina. Äiti ei jostain syystä pitänyt kissoista ja kissat saivatkin nopean häädön kodistamme. Koskaan en pystynyt ymmärtämään, miksi en saanut ottaa itselleni kissaa, vaikka meillä olisi ollut kotona tarpeeksi tilaa myös lemmikille.
Päätin, että otan itselleni kissan heti, kun lähden omilleni. Näin kävikin. Otin itselleni kissakaverin, kun muutin pois kotoa. Se sai nimekseen Kaapro. Se oli kaunis sinisilmäinen, valkoinen puoliangorakissa. Kun sain opiskelupaikan Keski-Suomen Terveydenhuolto-oppilaitoksesta, minun oli päätettävä, kenelle annan kissan hoitoon. Tuolloin eivät opiskelijat vielä kuljettaneet omia lemmikkejään mukanaan opiskelupaikkakunnille. Minun oli jätettävä rakas kissani Vaasaan äitini (!) hoitoon. Jostain syystä äiti oppi sietämään ja rakastamaan ajan kanssa Kaaproa, ja siitä tuli äidille todella tärkeä seuralainen isän kuoleman jälkeen.
Pitkän harkinnan jälkeen päätin siirtyä kokonaan koirakantaan. Tuosta lähtien minulla on ollut ainoastaan koiria. Parhaimmillaan niitä on ollut kolmekin samaan aikaan. Niiden kanssa olen elänyt todella rikasta ja hauskaa elämää. Etteivät muistot eri koirista unohtuisi kokonaan, päätin kirjoittaa niistä ja niiden edesottamuksista kirjan. Ihan vaan siksi, että muistaisin aina niiden järjestämät hullut ja yllättävät edesottamukset.
