Ahlsved Silja

Nykyään kuulemma katsotaan, että koti on ihmisen persoonallisuuden jatke. - Nykyään? Minä olen aina tuntenut jatkuvani kodissani; sisällä ja puutarhassa. Kotini on täynnä itseni, perheeni ja ystävieni tekemiä tai suunnittelemia asioita. Sen kautta olen kertonut visuaalisesti matkoistani ja kohtaamistani asioista lapsilleni ja lastenlapsilleni - ja tietysti muillekin kävijöille. Kaikki varhaisimmat muistoni liittyvät väreihin, myös sanojen ja tunnelmien “väreihin”.

Olen ansainnut elantoni humanistina tekniikan maailmassa, 30 vuotta lehtorina nykyisessä Helsingin AMK:ssa. Olen suuresti kiitollinen sinne joutumisestani. Sainhan seurata näköalapaikalta kielen käyttäytymistä tekniikan palveluksessa, ja tutkiakin asiaa lisensiaattitutkinnon verran. Tekniikassa ja sen kauttahan maailma muuttuu sillä vinhalla vauhdilla, jota meidän pitäisi yrittää ymmärtää. Minut tuntevat ihmettelivät joskus innostustani, koska hyvin tiesivät, että intohimoni kohdistui varsinaisesti kieleen esteettisenä ilmaisuvälineenä.

Kirjoittelin jo työssä ollessani lehtijuttuja, radiopakinoita, omia pöytälaatikkojuttujani - ja tietysti oppimateriaalia. Eläkkeelle jäätyäni olen suorastaan mässäillyt omassa äidinkielessäni, kasa kirjoja viikossa ja lisäksi omaa askartelua kielen parissa. Olen mm. kirjoittanut pari lastenkirjaa, jotka myös kuvitin. Toinen on käsin sidottu laitos omalle perheelleni.

Tuosta kieleen ja visuaalisuuteen kohdistuvasta kaksoisinnostuksesta kertoo myös Pilotin julkaisema Ajastaika-kirjani. Näin sen alusta alkaen kansineen kuvituksineen. Samalla se merkitsi minulle kiehtovaa retkeä omaani ja äidinkieleni historiaan. Toivottavasti tämä tunne välittyy myös lukijalle.