 Turtinen Anne8.1.1982 Synnyin tiellenne, omien tähtieni alle. Kun on pakkaslumen pehmeyden aikana valkoiseen maailmaan tullut, värit on opittava jälleen.
Olen kotoisin Iistä, Oulun pohjoispuolelta. En enää tukkisukupolvea.
Perheeseeni kuuluu kolme Steiner-koululaista poikaa ja liuta orpoina adoptoituja lemmikkejä. Perheeni on aikidoperhe, yhteinen rakas harrastus on hypätä ukemia ja pyöritellä bokkenia.
Maallisia tutkintojani ovat mm. puuseppä, maatalousyrittäjä ja luontaishoitaja. Tällä hetkellä olen oppisopimuksella sosiaalialaa opiskelemassa vammaisten henkilöiden parissa ja siinä ohella Kiinalaisen lääketieteen taitoja intohimoisesti opiskelen, luultavimmin loppuelämäni ajan.
Koko maailma on koskettanut aina syvältä.
Kävin kasvamassa maailmalla 19-vuotiaana pari vuotta. Opiskelin ja tein kehitysaputyötä Tanskassa, Afrikassa ja Brasiliassa. Vapaaehtoistyö jatkui Suomessa Taksvärkkikeräykseen hyväntekeväisyyskonserttia järjestämällä ja viime aikoina vastaanottokeskuksessa omien lasten kanssa auttelemalla sekä SPR:n keräyksillä.
Uusimpana ajatuksena syntyi pöytälaatikkorunojen kokoaminen kirjaksi, jonka tuotto menee Syyrian lasten hyväksi.
Runot ilmestyivät elämääni, en koskaan valinnut niitä. Ne valitsivat minut kirjoittajakseen muutama vuosi sitten. Suhteemme on aina ollut rento ja epäammattimainen. Sen takia en osaa kutsua itseäni runoilijaksi, vaan välittäjäksi. Sanat ovat yksi tapa olla osa kaunista maailmaa, kokea asiat erityisellä tasolla, jossain tummanvioletin samettimaisen yön sylin ja vaaleanpunaisimman hennon aamunkajon välimaastossa, missä kipukin on kaunista tuskaa.
En puhu somekielellä
puhun riimikielellä.
Sillä jonka joku istutti isoaivojen puolelle
puheen alueelle.
Sen herätit sinä
te kaikki kauniit.
Se joku, joka tuli haudan luona halaamaan pikku tyttöä
kun hän joutui hautaamaan parhaan ystävänsä.
Se joku, joka talutti humalaisen teinitytön taksijonoon Letkunpuiston Piccololta.
Se joku, joka teki sadepäivänä tilaa bussipysäkin katoksessa.
Se joku, joka kertoi hänen olevan kaunis
kun hän tunsi olevansa ruma.
Se joku, joka tarjosi pienestä riisikulhosta ruokaa naiselle Guinea-Bissaussa vaikka perheelle olisi jäänyt vain kourallinen.
Se joku, joka antoi yösijan yksinhuoltajaäidille lapsineen
kun he olivat homepakolaisia.
Se joku, joka hymyili ja silitti
sai naisen kyyneleet kuivumaan, ja taas vierimään.
Se joku, joka lievitti kipuja
kun hän luuli ettei enää jaksaisi.
Se joku, te kaikki kauniit
saivat hänet uskaltamaan rajojensa yli
puhumaan omalla,
riimikielellä.
Tutustu teoksiin: |
