 Lignell LeaOlen lappeenrantalainen lastenohjaaja ja viiden lapsen äiti. Lähes koko ikäni olen kirjoittanut sekä runoja että proosaa. Kotiäitivuosinani tein myös toimittajan töitä muutamille lehdille ja paikallisradiolle. Se oli toki hyvin erilaista kirjoittamista, mutta piti yllä taitoa ja antoi haasteita. Työn ohessakin olen silloin tällöin tehnyt lehtijuttuja. Runojakin on syntynyt pikkuhiljaa, ei niinkään nopean inspiraation tuloksena, vaan hitaasti kypsyen. 1980-luvulta lähtien runojani on ollut esillä erilaisissa julkaisuissa. Lehdistä voisin mainita muun muassa KOTIMAA, PIKKUVÄKI, ET-lehti, LAPPEENRANNAN SEURAKUNTATERVEHDYS. Vuonna 1985 ilmestyneessä Anna-Maija Raittilan toimittamassa antologiassa RAOTA OVEA HERRA (SLEY) on 11 runoani. Tästä kirjasta ovat löytäneet muutamat runot tiensä muihinkin kokoelmiin: esimerkiksi SUOMALAINEN RUKOUS, SANAN AIKA, KERRON SINULLE TARINAN ja MAAILMAN KAUNEIMMAT RUKOUKSET. Eri toimittajat ovat myöhemminkin käyttäneet runojani ja niitä on julkaistu erilaisissa lehdissä ja muissa julkaisuissa. Toimittajat löytävät itsenäisesti ainoastaan ne runot, jotka ovat jo aiemmin olleet esillä, siksi yhdet ja samat runot kiertävät julkaisusta toiseen. Uskonnolliset runot ovat toki tärkeä osa persoonallisuuttani, mutta runojeni kirjo on kyllä paljon laajempi. Muutama vuosi sitten aloin opiskella omien runojeni lausumista ja olen sittemmin pitänyt muutaman kokonaisen runoillan. Tällöin ovat kuuntelijat esittäneet toiveen, josko näitä runoja voisi saada yksien kansien sisällä. Elämäntyöni on tässä. Tutustu teoksiin: |