Olen kotoisin Pohjois-Karjalasta, mutta tehnyt päivätyöni yläkoululaisten opettajana Vantaalla ja asunut siellä joen äärellä. Eläkkeelle jäätyäni (vuonna 2012) jatkan opetuksen tutkimuksen tekemistä, mihin didaktisen fysiikan väitöskirjani antaa valmiuksia. Parin vuoden päästä muutin Mäntsälään, missä on läheinen uusi ihmissuhde. Ja haaveeni laiturista toteutui; toki siihen liittyy sauna, puutarha ja metsä. Siellä tunnen olevani kotona, vaikka asun kirkonkylällä. Luonnossa olo, marjojen ja sienten poimiminen nollaavat vauhkoontuneita ajatuksia ja tulee tilaa uusille, tuntemattomillekin. Metsäkävely, hiihtäminen ja jooga pitävät kehoa kunnossa. Näitä elämyksiä haluan jakaa myös lastenlasten kanssa. Ja metsässä ei eksy, kun käyttää suunnistusreissulta saatua karttaa.
Vaikka olen opettanut lähinnä fysiikkaa ja kemiaa, niin kirjallinen ilmaisu on minulle ominaista jo kouluajoista lähtien. Vuosia sitten kuuluin oppikirjantekijöiden tiimiin (LUMO, WSOY); opettajien oppaisiin kirjoitin tarinoita käsitteiden käytöstä arkiympäristössä. Aloin pitää runopäiväkirjaa, koska runomuodossa voin kirjoittaa tiiviisti ja ytimekkäästi mieleni havaintoja, ikään kuin tutkia ihmistä, porautua totuuteen. Päiväkirjaani olen työstänyt sitten runokirjaksi hiljalleen, tällöin merkitykset kirkastuvat. Ensimmäinen runokirjani Kuka pelkää mustaa julkaistiin vuonna 2012 (Kuvitar).
Kirjoittamisessa minua ovat auttaneet ryhmät, joissa on jaettu paperille piirrettyjä sanoja. Olen ollut Oriveden opiston kirjoittajakursseilla, opettajanani Risto Ahti, mukana Heli Hulmin kirjoitusretkillä sekä Keravan opistossa Helena Hietaniemen terapeuttisen kirjoittamisen kursseilla. Opettajilleni ja ryhmäläisille olen kiitollinen siitä, että sanat tulevat tosiksi. Nyt olen luovuttanut laituri tekstini lukijalle. Toivon, että niistä löytyy tuttuja ihmisenä olemisen teemoja ja oivalluksia.