Kellberg-Mechelin Aira (1960-2014)

Olen kolmannen polven kirjailija. Ukkini teki aikoinaan teoksen punakapinasta kotirintamalla. Teoksen nimi on Kylä kapinan rajalla. Isäni Aarno Kellberg on ammattikirjailija, joka on julkaissut yli kolmekymmentä teosta, TV-sarjoja, kuunnelmia, näytelmiä jne., mm. historialliset nuorisokirjat Koljonvirran sissit sekä Petteri pitää pintansa. Elokuvallaan Olen kaksitoistavuotias hän voitti aikoinaan Pohjoismaiden elokuvakilpailun. Oppikirjoja hän on tehnyt kuvaamataidosta, kansalaistaidosta ja raittiuskasvatuksesta.

Molemmat vanhempani ovat myöskin yhtä näyttelyä vaille matrikkelitaiteilijoita kuvaamataidon alalla. Taiteileminen ja kirjoittaminen on siis lapsuudesta saakka tuttua. Kahden ammattilaisen välissä rima on kuitenkin ollut niin korkealla, etten ole aikaisemmin uskaltautunut kustantajalle asti.

Itse olen ammatiltani kulttuurisihteeri, tiedotussihteeri ja kirjastovirkailija. Pääaineinani olen yliopistossa lukenut kirjallisuutta ja taiteentuntemusta ja taiteenfilosofiaa. Tällä hetkellä teen sekalaisia kulttuurihommia ja vapaan taiteilijan töitä kotoani käsin. Myöskin Avoinna kaikki ovet -kokoelman runot ovat sieltä täältä lausuttuna saavuttaneet kotipaikkakunnallani suuren suosion.

Miksi niin erilaista? Olen luonteeltani uskonnollisuudestani huolimatta – tai ehkä juuri siksi – suuri humoristi. Opin lukemaan viisivuotiaana ja ensimmäiseksi luin Raamatun. Siinä meni pikkuvanhan, kirjailija-isäänsä ihailevan tytön iltalukemisena viisivuotiaana Darwinit, Freudit, Dostojevskit ja Rintalat, joita isäni siihen aikaan luki – ja minä tietysti hieman vahingoksenikin apinoin. Rintalan Kohtalonsinfonian luettuani muistan, miten Leningradin piiritys ei ollut lapselle historiaa, vaan sellainen maa jossa syötiin rottia ja kengänpohjia oli todella olemassa. Muistan sanoneeni isälleni, että laita jääkaappi lukkoon, minä haluan tietää mitä on nälkä, että osaan joskus auttaa. Kolme tuntia viisivuotiaan nälkälakko kesti, mutta ehkä osa välittämisestäni kumpuaa näinkin syvältä.

Ryhdyin kirjoittamaan sangen myöhään. Minun taiteenalani on ollut musiikki, soittimiani piano, harmonikka ja klassinen kitara. Kaikkea on vaan kokeiltava. Ensin aloin kirjoittaa ja kärpänen puri ja sitten kokeilin maalaamista ja taas puraistiin. Huomasin olevani isäni kanssa niin erilainen kirjoittaja, että emme kilpaile samalla viivalla ja molempien vanhempieni kanssa niin erilainen kuvataiteilija, että emme sodi keskenämme.

Naisellinen siivousvimma sai minut tyhjentämään pöytälaatikkoni – tai oikeastaan kokonaisen kaapin A4-saasteesta. Ryhdyin siirtämään niitä koneelle saadakseni paperit roskiin, mutta huomasin työn olevan pähkähullua jos en korjaa niitä samalla.
Nyt koneella on useamman kirjan käsikirjoitukset – miten niiden käy, sen näyttää tulevaisuus.

Teostani en sen aihepiirin vuoksi sen enemmän mainosta. Totean vain, että vaikean pitkäaikaisen sairaudenkin läpikäyneenä en pyri illuusioihin, vaan pienen lohduttoman ihmisen arjen kuvaukseen ja uskonnon tuomaan realistisen lohdulliseen ja raamatulliseen kuvaan, jonka ei pitäisi runojen modernisuudesta huolimatta loukata kenenkään uskonnollisia tunteita. Pyrin tuomaan uskon ei vain jumalanpalveluksiin, vaan keskelle arkielämää, sen iloja ja suruja. Itse uskallan sanoa, että koen Jumalan suurena sylinä. Siitä nimi.

Runojani on aikaisemmin julkaistu mm. valtakunnallisissa antologioissa Yksin ja Rakastan, rakastat rakastaa sekä paikallisessa antologiassa Vuoden yrittäjät. Olen ollut tekemässä myös kahden dvd-elokuvan käsikirjoitusta.