Sokerileipuri

Tämä on yhden leipomon mielikuvituksellinen tarina. Oh my God, sitä se juuri on. Sokerileipuri ilmestyy tyhjästä leipomoon edellisen joutuessa väistötilaan. Hetkessä koko leipomo on sekaisin. Pienet korvapuustiparat heitetään kylmästi ulos kesken paistamisen, eivät ne pärjää. Nyt mennään koteihin, aletaan harrastaa avointa dialogia. Pikkumusta piirtää aamulla hymynaaman valkoisiin jauhoihin, terveisin hiiri. Yläkerta on hiljainen, keskikerros sakkaa.
Eripari kengät ja iloinen takki, sateenkaarihuivi ja lippalakki, pikkumustassa kaikki on väärin, kaikkea on liikaa. Sokerileipuri suosikkeineen jyrää. Pikkumusta lakoaa tapettiin mutta vie Sokerileipurin työsuojeluun. Mihin siitä on, se jää nähtäväksi. Ullanlinnan mäellä, joku kiinnittää pinssiä Sokerileipurin rintaan, vappukukkanen vain.
Sokerileipuri, työsuojelutapaus ei selitä vaan kuvaa. Aiheena on työpaikkakiusaaminen.

Häski itki keskikoulunkokoisia kyyneliä, kauniissa mekossa kulkeva kommarijätkä. Kun hämähäkkisäärinen kiusasi, koulussa kukaan ei tehnyt mitään. Opettajat kalastelivat irtopisteitä, yhtyivät kuoroon. Joskus Häski mietti, mitä hämähäkkisäärisestä on tullut.

Mikä minusta sitten tuli? Tuli taivaanrannanmaalari. Tuli unelmoija. Tuli se, joka yön pimeässä makasi lumikiepissä ja tuijotti tähtitaivaalle. Tuli se, joka seisoi syysmyrskyssä kannonnokassa ja johti tuuliorkesteria. Tuli se, joka kirjoitti tämän tarinan. Tuli psykiatrinen sairaanhoitaja.
Kun ensimmäisen kerran astelin mielisairaalaan, joku piti kohteliaasti ovea auki. Kiitos, hymyilin. Haista paska, nainen nauroi ja teki ristinmerkin. Oletko sinä Saatana?