Tarppi, minä olen

Tarppi, minä olen. Näin kiteyttää Tarmo Salmela oman ihmisenä olemisensa ytimen. Sitoo sen lapsuudenaikaiseen lempinimeensä, elettyyn elämään. Ajattelen, siis olen (Cogito, ergo sum). Samansuuntaiseen ajatukseen päätyi tietoteoreetikko Descarteskin uuden ajan alussa.
Meille ihmislajiin kuuluville eläimille on annettu ajattelemisen taito. Se saa meidät etsimään syytä, tarkoitusta olemassaolollemme. On mielenkiintoista, miten eri teitä päädymme omiin lopputuloksiimme, jotka kuitenkin lopulta ovat kiehtovan samankaltaisia.
Tarmo Salmelan kolmas runokokoelma on jännittävä matka erään ihmisen mieleen. Kirjassaan hän pohtii omaa ihmisyyttään, ympäröivää yhteiskuntaa, luontoa ja suhdettaan näihin.

Elin useita vuosia järjellä.
Koin elämäni
tyhjäksi.
Elän jälleen tunteella, olen
piristynyt.

Yöllä satoi rankasti vettä.
Aamulla näin asvaltinraosta
kasvaneen voikukan ja asvaltilla
useita kastematoja,
sukulaisiani.

Ja kun katson illalla peiliin
näen historiani.