978-952-81-1507-6 nid. Sivuja: 206 siv. Hinta: 36,00 € (Sisältää toimituskulut Suomeen) Lisää kirja ostoskoriinKerro kirjasta kaverille | Meidän kylän teatteriAimo SalonenOhjaaja Markku Pölönen sen sanoo: kesäteatterihan on suuri ihme. Pohjois-Karjalassakin se saa näyttämöille, talkoisiin ja katsomoihin tuhansia ihmisiä, ja ihme se on myös siksi, että niin monet ujot suomalaiset uskaltautuvat yleisön eteen.
”Eläkeläisinä näyttämölle rohkaistuvat ovat sitä sukupolvea, jolle esiintymistä käytettiin koulussa rangaistuksena, että menepäs sinä nyt luokan eteen lausumaan tämä runo, kun olet ollut tuhma”, Pölönen kiteyttää.
Nuoriakin kesäteattereissa nähdään. Heille esiintyminen on jo luontevampaa kuin vanhemmille ikäluokille, ja vaihtoehtoja eri ikäisille ja erityyppisille esiintyjille Pohjois-Karjalassa riittää. Kesäteatterien kirjo on suuri ja tarjontaa on vanhoista klassikoista tuoreempiin koko perheen näytelmiin.
Juuret ovat 1800-1900-lukujen taitteen nuorisoseuroissa ja työväenyhdistyksissä, joiden luoman perinteen pohjalta nykymuotoiset kesäteatterit alkoivat yleistyä 1970-luvulla. Meidän kylän teatteri on paitsi katsaus historiaan ja nykypäivään myös kunnianosoitus kaikille niille ihmisille, jotka pitävät perinteen virkeänä ja jalostavat sitä.
|