978-952-235-856-1 nid. Sivuja: 230 siv. Hinta: 26,00 € (Sisältää toimituskulut Suomeen) Lisää kirja ostoskoriinKerro kirjasta kaverille | Virkavalta ja väkivalta - vallan varjoja vankilassaHeikki Kokkonen (toim.)Vankeinhoidon tehtävänä on täytäntöönpanna vankeus ihmisarvoisella ja vankia kunnioittavalla tavalla. Pääsuoritteena on täytäntöönpantu vankeus ja toimenpiteen kohteena vanki. Vankeinhoidon keskeinen tavoite on sijoittaa vanki yhteiskuntaan mahdollisimman onnistuneesti rangaistuksen suorittamisen jälkeen. Voidaan ajatella, että vankeuden täytäntöönpanon sisältöön kuuluvat toimenpiteet muodostavat palvelupaketin, joka tuotetaan vangille tavoitteena, ettei hän enää vankilaan palaisi. Sen toteuttavat eri alojen ammattilaiset, kuten lääkärit, psykologit, sosiaalityöntekijät, sairaanhoitajat, pastorit, opinto-ohjaajat ja työnjohtajat. He käyttävät vankilassa asiantuntijavaltaa. Toisaalta voidaan kuitenkin katsoa asiaa myös siltä kannalta, että vankeinhoidon asiakkaana on yhteiskunta, joka ostaa tietyllä summalla tarpeellisiksi katsomiaan turvallisuuspalveluja. Täytäntöönpano vankilassa on toteutettava siten, että se on turvallista yhteiskunnalle, henkilökunnalle ja vangeille. Vankilan arjessa vankeuden turvallinen täytäntöönpano, vankilaturvallisuus on tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Sen vuoksi vankilan hierarkkisesti järjestettyjen virkamiesten arvopäämääränä on turvallisuus. Sen ylläpitämiseksi virkamiehet valtaa käyttävät. Tältä vallankäyttö vankilassa näyttää vankeuslain valmistelussa mukana olleen tuomarin näkökulmasta. Muta kaikki, joita kiinnostaa tietää, mitä tapahtuu todella, miten valtaa käytetään kaltereiden molemmin puolin, hankkivat tämän kirjan ja lukevat sen. Siinä merkittävän virkauran vankeinhoitolaitoksen palveluksessa tehnyt Heikki Kokkonen ja 11 muuta kirjoittajaa kertovat asiantuntevasti kokemuksistaan virkavallasta ja väkivallasta vankilassa – suosittelen!
Hovioikeuden presidentti Markku Arponen
|