Musta oinas linnan ja muita tarinoita

Rouheita tuokiokuvia miehistä, joiden on pelattava niillä korteilla, jotka elämä on heille jakanut – ja selviydyttävä.

“Parhaan lehmän sairastuminen oli tilan asukkaille totinen paikka. Jos sen joutuisi lopettamaan, se tekisi ruokahuoltoonkin pahan loven. Kaivovettäkö juotaisiin ja ostorasvoja leivälle? Ja kun niin oli kuviteltu, että meijeriinkin pikkuisen. Alkuillasta, oireiden jo näkyessä, komennettiin pojat sitä kävelyttämään. Apua siitä ei ollut, enempää kuin isännän sadatteluista, jolla tämä purki harmiaan ja pettymystään. Oliko sittenkin ollut virhe ostaa tämä vasikkana etelän karjakauppiaalta. Ay-sh-sire, olivat monia sukupolvia Suomenkarjaa kasvattaneet talolliset tavanneet sen papereista. Sanoneet vielä huonosti peitettyä kateutta äänessään, ettei tuollainen ulkomaan elävä näillä leveyksillä, eikä näillä eväillä menesty. Usko huviksesi, se ei tervettä päivää näe. Jos nyt pahin tapahtuisi, niin ”enkös minä sitä sanonut” päivittelijöitä riittäisi. Vahingoniloiset nauraisivat takapuoltaan repien. Pirullisimmat tulisivat teennäisen viattomina kysymään, että oletko viime aikoina rotulehmiä hankkinut?”