Mediapinta Oy
ISBN: 978-952-236-299-5ISBN: 978-952-236-454-8ISBN: 978-952-236-436-4ISBN: 978-952-236-332-9ISBN: 978-952-236-364-0ISBN: 978-952-236-079-3ISBN: 978-952-236-046-5
Papinkatu 20, 33200 Tampere • (03) 225 9600 (klo 9.00 - 15.00)
Niemi Eero (1926-2010)

Niemi Eero (1926-2010)

Oli vuoden 1926 loppua kun ensikerran näin päivänvalon, kolmas joulukuuta se oli. Oli kuulemma jo ensilumen satanut ja pakkasia pitänyt. Taisin olla odotettukin sillä vanhempieni esikoinen oli tyttö. Ainakin isän toive olin. Isosiskoni oli syntynyt 1919. Minun jälkeeni syntyi vielä 1930 pikkusiskoni Ulla.
Isä-Yrjö oli Holman kartanon pidetty monitaitoinen muonamies. Äitini Tyyne oli omaa sukua Kolin; taitavan sepän tytär. Kutoi matot ja kankaat. Ompeli kotona perheen vaatteet. Hoiti paria omaan talouteemme kuuluvaa lehmää sekä jokavuotista talouspossua. Oltiin näin omavaraisia maidon ja lihankin suhteen. Viljatuotteita saatiin kartanosta muonapalkkana. Näin elettiin lähelle minun kouluikääni. Kaarina-sisko kävi jo kirkonkylän koulua.
Se punainen tupa ja perunamaa oli monen palkollisen haave ja unelma. Niin vanhemmillenikin. Monen kohdalla se jäikin unelmaksi. Meillä se kuitenkin toteutui 30-luvun pulavuosina. Vaikeuksiin joutunut pikkutila oli lähellä myynnissä. Pakkohuutokaupan partaalla olevaa tilaa velkojat tarjosivat vanhemmilleni. Kauppa syntyi. Oli oma tupa ja oma lupa. Vähät säästöt eivät riittäneet joten piti ottaa ns. asutuskassan pitkäaikainen laina. Niin alkoi pienviljelijän työntäyteinen arki ja aherrus myös meidän lastenkin osalta. Ahkerasti puurtaen tultiin toimeen.
Olen sanonut, ettei koulu ihmistä tee. Niinhän se lienee. Kouluunhan (kansakouluun) oli pakkokin mennä. Vanhempani kehoittivat jatkamaan, varsinkin kun isosiskoni menestyi yhteiskoulussa hyvin. Vähän vastenmielisesti aloin keskikoulun syksyllä -39. Mieluummin olisi mennyt vaikka ammattikouluun, mutta sitä ei Orivedellä ollut. Sota-aikana kävimme ne viisi luokkaa lävitse. Keväällä -44 jouduin 17-vuotiaana sotaväkeen. Silloin maamme kohtalon vuosina me vielä melkein lapset jouduimme armeijaan. Onneksi sota loppui. Kouluni oli käyty. Jostain piti lähteä tienaamaan; pikkutila ei elättänyt. Kaiken lisäksi kohtalo puuttui peliin. Sairastuin tuberkuloosiin johon ei silloin vielä ollut muuta lääkettä kuin lepo ja riittävä monipuolinen ravinto. Paranin Kangasalan Pikonlinnassa hyvän hoidon ansiosta työkuntoiseksi. Toistaiseksi. Meni toistakymmentä vuotta, kunnes tauti uusi. Taas oli parantola edessä – valkoinen kuolema uusi otteensa. Nyt oli parantolani Muuramessa sijaitseva Kinkomaa. Siellä toivuin tehokkaiden tubilääkkeiden ja hyvän hoidon ansiosta. Puolen vuoden jälkeen olin taas työkykyinen.
Minun korkeakouluni oli Kuorevedellä Veljekset Karhumäki Oy. Se oli työpaikka josta sain hyvät eväät matkalleni. Niilo Karhumäen motto oli: ” Ei mikään ole mahdotonta, kun usko riittää”. Niinhän se on.
Näillä eväillä uskalsin itsenäiseen yrittämiseen kotonani Orivedellä. Hoitelin vanhempieni pikkutilaa sivutyönä. Verstaassani tein pitkää päivää. Veneet, jääkiekkomailat, pilkit, tv.antennikiinnikkeet, grillit, pilkkivavat, spektroliittikorut. Naapureissa kävin hitsaamassa ja milloin mitäkin korjaamassa. Uni ei silloin vaatinut velkaansa. Jaksoin ja pidin työstäni. Tehokkaasti lääkitty sairauskaan ei enää uusinut. Oli jopa hyvä olla kun toimeetulokin oli taattu.
Niin ovat vuoteni kuluneet. Sisältöä olen saanut monista harrastuksistani. Tämä kirjoittelu on ehdottomasti ykkönen. Metsällä ja kalassa viihdyin varsinkin nuorempana. Toistan esikoiskirjani nimeä: Tähän päivään on päästy. Vaikka matkani joskus on ollut ylivoimaisen raskasta niin nyt vanhana sanon sittenkin, että en päivääkään antaisi pois.
Lienee itsekästä kun totean monen tuttavani kysäisseen, että voitko mainita jotain mitä et ole joutunut tekemään. Vastaan, että paljonkin; ikäväkseni on todettava, että ainakin musiikki on ulottumattomissani, valitettavasti.
Tunnen nyt vanhana, että elämä on antanut minulle paljon. On syytä iloita kun lukijani ovat antaneet tunnustusta molemmista kirjoistani. He ovat niistä löytäneet matkani vaiheet tallennettuna jälkipolville. Esikoiskirjani "Tähän päivään on päästy" ilmestyi v. 2005. Toinen kirjani "Tehlään eikä aikailla" ilmestyi v. 2007 ja kolmas "Monta rautaa tulessa" v. 2008.

Kuva: Hannele Havas


Tutustu teoksiin:

Viagraa netistä ilman reseptiä Cialis