Mediapinta Oy
ISBN: 978-952-236-299-5ISBN: 978-952-236-079-3ISBN: 978-952-236-436-4ISBN: 978-952-236-332-9ISBN: 978-952-236-364-0ISBN: 978-952-236-038-0ISBN: 978-952-236-046-5
Papinkatu 20, 33200 Tampere • (03) 225 9600 (klo 9.00 - 15.00)
Salo Sirkka

Salo Sirkka

Alkuun päättelen tuosta muistiini jääneestä lapsen koosta oman ikäni. Olen ollut noin neljä ja puoli vuotta vanha. Äidin poissa ollessa minun kuului huolehtia lapsen hyvinvoinnista. Kun Haikara toi meille vuosittain aina uusia nyyttejä, tehtäväni lisääntyivät. Sota vei molemmat enoni, sen tähden äitimme joutui olemaan paljon poissa. Hän kävi auttamassa vanhempiaan maatilan töissä ja toimi henkisenä tukena. Jo seitsemän vuoden ikäisenä sitten olin itse usein tuolla elopellolla ja perunan nostossa.
Sinä syksynä, kun jatkosota alkoi, menin kansakouluun. Kesät hoidin, kuten ennenkin, sisarusparvea ja autoin isovanhempia.
Sota loppui. Täytin kaksitoista ja muutettiin kauas toiseen kylään. Sitten kansakoulun päätyttyä minut vietiin taas isovanhempien luokse. Siellä vierähti monta kesää, viikonloppuisin joskus kävin kotona. Vielä pari vuotta kansakoulua ja sitten talveksi piti etsiä palkallista työtä, että sain vaaterahaa. Kesät olin edelleen mummolassa.
Kahdeksantoista ikäisenä kävin kansanopiston. Talvet hoidin kaupunkilaisten lapsia. Meni joku talvi maatalojen karjanhoidossa ja oli siellä joku kevät puuntaimien istutustakin. Suoritin myös sairaalassa harjoitteluajan. Tähtäsin apuhoitajakursseille, mutta sodan takia siellä oli paljon vanhempia hakijoita, heillä oli etusija. Kyllästyin ainaiseen työn vaihtamiseen ja lähdin merivartiostoon. Veljeni oli jo siellä. Sitten hänet siirrettiin toiselle asemalle. Minä pitkästyin ja menin vuodeksi kansankorkeakouluun.
Tuli taas syksy, mummi sairastui ja kuoli. Veljeni palasi papan luokse, minä olin vapaa ja surullinen. Avoimia työpaikkoja oli lehdissä runsaasti. Laitoin silmät umpeen, tökkäsin sormen lehteen ja siitä vaan tiedustelu tehtaalle. No niin, nyt matkaan. "On pakko matkustaa mun jonnekin, entisestä pois kunhan vie. On aivan sama minne kiirehdin, kun vain pitkä on tie"...
Huonekalutehtaassa ruiskumaalarina vierähti reilu kymmenkunta vuotta. Joku mies vaimoa etsiessään löysi minut ja menimme naimisiin. Mieheni oli myymälänhoitaja, joten minusta tuli myyjä. Tuossa tehtävässä kiersimme monet vuodet, Hollola, Helsinki, Raisio, Piikkiö, Taalintehdas, Vaasa
ja Toijala.

Täällä Toijalassa aloin enemmän kirjoittaa.

Tutustu teoksiin:

Viagraa netistä ilman reseptiä Cialis