Mediapinta Oy
ISBN: 978-952-236-562-0ISBN: 978-952-236-559-0ISBN: 978-952-236-564-4ISBN: 978-952-236-565-1ISBN: 978-952-236-591-0ISBN: 978-952-236-563-7ISBN: 978-952-236-491-3
Papinkatu 20, 33200 Tampere • (03) 225 9600 (klo 9.00 - 15.00)
Ala-Kauppila Raija

Ala-Kauppila Raija

Olen syntynyt sotavuonna 1940 välirauhan aikaan Korpilahdella Päijänteen rannalla. Lapsuuden perheeseeni kuului äidin ja isän lisäksi isoveli ja pikkusisko. Isä oli suutari ja äiti ompelija ja räätäli. Heiltä on saanut lahjaksi myös vaatteiden suunnittelun ja ompelemisen taidon.

Pirkkalan Killoon muutimme keväällä 1942.  Isä sai töitä lentokonetehtaalta vammauduttuaan sodassa.   Lentokoneiden jyrinä - sekä neuvostoliittolaisten että suomalaisten - on jäänyt pienen lapsen mieleen.  Sitten muutimme muonamiehiksi Haikan kartanoon, josta väki oli sotaa paossa Ruotsissa.  Siitä ajasta muistan ankaran talven ja vakavan sairastumiseni keväällä.  Lapsuuteni on jäänyt mieleeni kaikesta huolimatta onnellisena aikana.

Nuoruuteni vietin Tampereen Pispalassa, jossa myös kohtasin ensimmäisen mieheni.  Saimme kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttären. Nyt on lapsenlapsiakin seitsemän.

Pispala oli ja on haaveideni maa.  Mielessäni pulppusi runoja, mutta yhtään niistä en kirjoittanut ylös.  En ole myöhemminkään kirjoittanut nuoruudestani Pispalassa, se aika elää vain muistoissani.

Ensimmäinen avioliittoni kesti kolmekymmentä vuotta ja pian yhtä kauan on kestänyt tämä nykyinen liittoni. Eläkepäiviämme viettelemme Tampereen Vehmaisissa vanhassa talossa puutarhan keskellä.

Kynä ja paperi on ollut terapeuttini niin elämän iloissa kuin vaikeinakin aikoina.  Maalaaminen on ollut toinen intohimoni ja rakas harrastus jo vuosikymmenien ajan. Minulla on ollut onni saada oma ateljeekin kesäasunnollemme Kangasalan Ihariin.
 
Runojen kirjoittaminen ja maalaaminen nivoutuvat yhteen. Se on minun elämääni.

Tutustu teoksiin:

Viagraa netistä ilman reseptiä Cialis