Mediapinta Oy
ISBN: 978-952-236-562-0ISBN: 978-952-236-559-0ISBN: 978-952-236-564-4ISBN: 978-952-236-565-1ISBN: 978-952-236-591-0ISBN: 978-952-236-563-7ISBN: 978-952-236-491-3
Papinkatu 20, 33200 Tampere • (03) 225 9600 (klo 9.00 - 15.00)
Laiho Antti

Laiho Antti

Kun lähdin syntymään, joulukuun puolenvälin jälkeen, menin hevosella ja kovapyörä kieseillä Vihdin synnytyslaitokselle. Hevosen nimi oli Sirkka. Synnyin osaston sairaalanpuoleisessa nurkkahuoneessa. Kotiin tulin jo rekikelillä. Eli syntyessäni oli keli muuttunut talviseksi. Tätä en itse muista, mutta minulle on kerrottu näin käyneen.

Kun noin 50 vuotta myöhemmin, tulin samaan rakennukseen fysioterapiaan, kysyivät hoitajat, olenko ollut siellä aiemmin. Kerroin käyneeni siellä syntymässä.  Hoitajat näyttivät huoneen, joka aikanaan oli ollut synnytysosastona. Nyt se oli fysioterapeuttien varastona. Täynnä kaikenlaista roinaa. Selittänee minun nykyisen asuintapani.
 
Ensimmäinen muistikuvani on, kun olin pellolla. Yläpuolella lensi paljon valkoisia lintuja. Pellolla oli paljon ihmisiä. Viereisellä mäellä näin talon. Ajattelin, että siellä leikkii veljeni kaverinsa kanssa. Oli se minunkin kaverini. Tämän kaltaisia ovat minun ensimuistoni tästä maailmasta.  Kuva on vieläkin niin selvä, että jos osaisin piirtää, piirtäisin sen. Tai olisin piirtänyt jo kauan sitten. Olen käynyt paikalla katsomassa ja voisin muutaman metrin tarkkuudella osoittaa paikan missä olin. Noin 40 vuotta myöhemmin puhuin tästä tädilleni. Hän sanoi sen olleen syyskuussa 1949. Siellä oli perunatalkoot ja joutsenia lensi Tarttilan salmessa paljon. Ikää minulla oli silloin 9 kk. Se paikka, jossa veljeni Heikki oli silloin, oli aika tarkkaan päinvastaisessa suunnassa, mitä luulin. Näin vaan talon ja pidin selvänä, että siellä olemme kylässä.

Ensimmäinen päivähoitopaikkani kierteli vanhempien työn mukana.  Navettatöiden aikaan olin navetassa saavissa. Heinän- ja viljankorjuun ajan olin vastakaivetussa, kuivassa ojassa. Siinä sai vapaasti ryömiä ja pyrkiä ylös. Joskus posti-Kerttu oli sanonut että ”teidän vähämies on tuolla ojassa”.  Onneksi näitä töitä tehtiin vain kuivana aikana. Sateella siellä olisi ollut kurjaa. Siihen aikaan ei ollut vielä kuravaatteita. Siis pienestä lähtien ojien pohjia rypemässä. Sieltä on ura urjennut.

Kun aikoinaan lähdin kävelemään. Aamulla, kun olin herännyt, olin ottanut vaatteet kainaloon ja juossut navetalle. Äiti oli pukenut minut ja laittanut saaviin. Tai johonkin yhtä kehittävään ja virikkeitä antavaan hoitopaikkaan. Tämän kirjoitin joskus 2000-luvun alussa, kun vaimo kehotti kirjoittamaan, niin kauan kuin vielä muistan jotain lapsuudestani.

Mutta nyt pitää lähteä oikomaan, kun ensimmäisen 15 vuoden ajalta tulee noin 40 sivua. Kun nyt on menossa viides 15 vuoden jakso. Pitää vähän hillitä, ettei tästä tule yli sadan sivun romaania.

Kansakoulun selvitin kunnialla. Tai selvisin ainakin vuosi per luokka. Ennen rippikoulua olin pari viikkoa maanmittarin apuna. Rippikoulun jälkeen menin naapuriin sahalle vastaanottajaksi. Siinä pinottiin lautaa muutama iso taapeli. Seuraavana talvena lähdin isän kanssa naapureille metsätöihin. Tehtiin pokasahalla ja kirveellä propseja ja tukkeja. Propsit tehtiin kaksimetrisiksi. Latvaläpimitan piti olla 5 senttiä. Isäntä sanoi että kyllä ne voi tehdä kolmesenttisiksi.  No me tehtiin kaksisenttisiä. Niitä sanottiin sippirangoiksi.  Kyllä niitä ostaja sanoi vähän pieniksi, mutta isäntä kehui meitä, että otettiin puu talteen tarkkaan. Mutta  kyllä siinä puunkuorijat varmaan kirosivat. Sellaiset tikut varmaan tukkivat koneet. Metsätöitä tehtiin kolmelle naapurille. Eiköhän siinä mennyt yksi talvi. Sitten lähdin veljen perässä metallitöihin. Siellä hioin ja oioin veljen hitsaamia valaisinpylväitä.

Kesällä 1968 menin armeijaan Santahaminaan. Mielestäni en ole yhtään sotilaallinen, mutta muuthan siellä päätökset tekee. 11 kuukautta minä siellä olin. Toukokuussa 1969 pääsin alikersanttina siviiliin.

Takaisin metallitöihin. Nyt en siellä oikein viihtynyt. Hioin pylväitä paineilmalla pyörivällä rälläkällä. Maanantaina kun työt alkoi, meteli oli kaamea. Perjantaina korvat olivat jo tottuneet siihen meluun. Kuulosuojaimia ei ollut. Syksyllä sain siitä tarpeekseni ja otin lopputilin. Parempaa palkkaakin olisi luvattu, mutta minun mittani oli täysi. Jäin kotiin isän avuksi. Jotain ammattikouluakin hain, mutta en kovin aktiivisesti.
 
1972 menin mukaan kylän urheiluseuran hommiin. Minua pyydettiin pitämään kylän lapsille harjoituksia.  Se vei minut. Pidin lapsista ja lapset minusta. Homma alkoi pyöriä hyvin. 1975 kävin yleisurheilun valmentajakoulun. Intoa oli kouluttautua pidemmällekin. Mutta kun ensin osaisi kaiken mitä oli Vierumäellä läpi käyty.

1976 pidin seuran ensimmäisen liikuntaleirin. Lapsia oli mukana 50. Syksyllä lähdin Kuortaneelle nuorisojohtajakouluun saadakseni varmuuden, että oma leiri oli pidetty oikein. Oikein se oli mennyt. Siinä olisi minun alani. Mutta kuka siitä maksaisi palkkaa? Kotona olin töissä, naapurissa kävin kyntämässä ja hoitamassa karjalle rehua. Iltaisin pyörin kylän lasten kanssa kaksi kertaa viikossa. Joskus useamminkin. Kilpailuissa kuljettiin ympäri Uuttamaata.  Liikuntaleirejä pidin vuoteen 1968. Sen jälkeen oli kotona riittävästi töitä, kun tein sukupolvenvaihtokaupat.
 
Kanoja oli toista tuhatta. Kauppojen teon aikaan kävi maatalouspiirin miehet tarkastamassa paikat. Totesivat ne hyvin elinkelpoisiksi. EU:hun liittymisen jälkeen oli toinen tarkastus. Ei missään tapauksessa elinkelpoinen. Olin kolminkertaistanut tilan pinta-alan. Ei elinkelpoinen tarkoitti sitä, että kanat lähtivät. Onneksi kaverilla oli rakennusliike, josta hän tarjosi töitä. Työ ei ollut säännöllinen, mutta totesin, että siellä hankki tunnissa lähes saman mitä niistä tuhannesta kanasta päivässä.

1998 minulle tuli terveydellisiä ongelmia. Tutkimusten jälkeen todettiin minulla olevan MS-tauti. Minulle oikeastaan kävi hyvin. EU vei maatalouden kannattavuuden, sairaus vei työkykyni. 1999 jäin eläkkeelle.

Kirjoitin lapsuusmuistoja. Aikuismuistoja. Armeijamuistoja. 2011 aloin kirjoittaa kirjaa.  Siihen tuli muutaman vuoden tauko. Homma ei vaan edennyt. Heinäkuussa 2015 kävin armeijakaverin kanssa tapaamassa kolmatta kaveria, joiden kanssa olin intissä niin paljon yhdessä, kun voitiin. Sen jälkeen kirjoitus taas sujui. Marraskuussa 2015 Siitä se alkoi oli valmis tarjottavaksi kustantamolle. Marras-joulukuun vaihteessa se oli valmis myyntiin.

Muisteltiin siskoni kanssa, että 1966 paikkeilla isä sanoi, että ei meistä lapsista olisi kuin ruumiillisen työn tekijöiksi. Ellei toi Antti ala kirjoittamaan jotain. Olin silloin kirjoittanut jonkinlaisen komedian tapaisen. Nyt Antti alkoi kirjoittamaan. Loppuiko se jo? Sitä ei vielä tiedä.

Tutustu teoksiin:

Viagraa netistä ilman reseptiä Cialis