Mediapinta Oy
ISBN: 978-952-236-299-5ISBN: 978-952-236-079-3ISBN: 978-952-236-044-1ISBN: 978-952-236-332-9ISBN: 978-952-236-364-0ISBN: 978-952-236-038-0ISBN: 978-952-236-046-5
Papinkatu 20, 33200 Tampere • (03) 225 9600 (klo 9.00 - 15.00)
Haakana Anna-Liisa

Haakana Anna-Liisa

Olen Anna-Liisa Haakana, syntynyt tammikuussa 1937 Rovaniemellä. Koulunkäyntini alkoi sotaa paossa Oijärvellä, jatkui sitten isän vaihtuvien työpaikkojen vuoksi melkeinpä vuosittain eri puolilla Suomea. Ylioppilaaksi kirjoitin Rovaniemen yhteislyseossa 1957. Lähdin äidinkielen lehtorin kannustamana opiskelemaan sanomalehtioppia ja yleistä kirjallisuutta Yhteiskunnalliseen korkeakouluun.

Mieheni on Veikko Haakana, kirjailija, joka muutti Rovaniemelle juuri niihin aikoihin, kun olin harjoittelijana Pohjolan Sanomissa. Minut lähetettiin haastattelemaan uutta tulokasta ja haastattelu on jatkunut näihin päiviin, siis yli 50 vuotta! Meillä on kaksi lasta, kolme lastenlasta ja suloinen kolmannen polven edustaja, puolitoistavuotias Ella Auroora.

Ensimmäisen kirjani kirjoitin 1978, ja vuoteen 1986 mennessä olin kirjoittanut seitsemän nuorten kirjaa. Niihin aikoihin olin koulutyössä, lapsetkin vielä kotona, joten minulla oli vahva tuntuma nuorten elämään. Kun lapset varttuivat ja mieheni jäi eläkkeelle, jätin opettajan toimeni, siirryin kirjoittamaan aikuisille. Kirjoja on kaikkiaan kuusi, niiden joukossa on tarina sisaruksista, jotka lähetettiin sotalapsina Ruotsiin. Aiheen sain omilta sisaruksiltani, veljeni ja pikkusiskoni kantoivat sen matkan traumoja pitkälle aikuisikään asti. Kirja on nimeltään Kotiinpaluun yö. Viimeisin aikuisille kirjoitettu romaani, Huutomerkkejä taivaalle, jatkaa tavallaan samaa tarinaa, tasapainoilee anteeksi antamisen ja saamisen vaikeissa kuvioissa.

Viimeisin kirjani on pieni runoteos nimeltään Oudossa talossa. Se on vaikein tehtävä, mihin olen milloinkaan uskaltautunut. Äitini sairasti Alzheimerin tautia, näin hänen hitaan muuttumisensa iloisesta pikku mummosta kärsiväksi, pelokkaaksi olennoksi, joka ei enää tuntenut  omiaan, eli nuoruuttaan, muisteli isäänsä, kunnes nekin kauniit asiat katosivat mielestä, autius kasvoi.

Äitini on jo nukkunut pois, mutta tämä hirmuinen tauti ei katoa. Ystäväni mies elää, mutta etääntyy olemassaolostaan jonnekin kaiken ulkopuolelle. Oli aika, jolloin hän ilahdutti meitä komealla laulullaan, jolloin tunsi pienen vaimonsa, kutsui häntä kauniiksi, kiitteli kaikella tapaa. Hitaasti hyvien päivien ylle alkoi kasautua mustia pilviä. Hän raivostui kun ei löytänyt sanoja, hän ei halunnut, ei suostunut, mikään ei lohduttanut häntä. Miksi olen täällä, hän kysyi. Kenen talo tämä on, suuttui, tahdon pois.

Hitaasti tulee hiljaisuus. Hän katsoo eikä näe, hän kuulee mutta ei vastaa. Emme voi tietää, mikä on se polku, jota hän taivaltaa yksin kotia kohti. Kuitenkin minun piti kirjoittaa tämä tarina, pukea runon pukuun se, mitä en arkikielellä osaisi sanoa.      

Tutustu teoksiin:

Viagraa netistä ilman reseptiä Cialis