Mediapinta Oy
ISBN: 978-952-236-299-5ISBN: 978-952-236-079-3ISBN: 978-952-236-044-1ISBN: 978-952-236-040-3ISBN: 978-952-236-050-2ISBN: 978-952-236-038-0ISBN: 978-952-236-046-5
Papinkatu 20, 33200 Tampere • (03) 225 9600 (klo 9.00 - 15.00)
Nissinen Kyllikki

Nissinen Kyllikki

Olen paljasjalkainen jyväskyläläinen, syntynyt, kasvanut ja kouluni käynyt tuossa Suomen Ateenaksi nimitetyssä, järvien ympäröimässä kaupungissa, jonka kauniissa tiilikirkossa annoin vuoden 1960 keväällä vaaleatukkaiselle miehelle lupauksen rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäessäkin.

Kuusikymmentäluku kului sitten miehen työ puolesta Lapin maisemissa, Kuusamossa ja Kittilässä. Kun 1970-luvun alussa tulimme Kuopioon, meillä oli pohjoisen tuliaisina kolme poikaa. Uusi kotikaupunki sai vielä saman vuoden lopussa yhden “veronmaksajan” lisää potran pojan muodossa. Viiden vuoden kuluttua huomasin kuitenkin olevani neljä lapsen yksinhuoltaja.
Suuren perheen huoltaminen ja leipätyö toimistoalalla eivät kuitenkaan riittäneet minulle, vaan oli löydettävä mieluinen henkireikä arkeen. Olen lapsesta lähtien rakastanut teatteria, ja niinpä teatterikerhotyö ja harrastajateatterissa näytteleminen imaisivat minut pariksikymmeneksi vuodeksi. Noiden kahden harrastuksen rinnalla on nuoruudesta asti kulkenut aina myöskin liikunta-  ja käsityöharrastus.

Kirjoittamiskipinän sain Kuopion kansalaisopiston sukututkimuskurssilta, mutta useiden kirjoittajakurssien tuloksena lapsilleni aiottu sukukronikka saikin uudenlaisen muodon, syntyi pienoisromaani Säälillä on juurensa rakkaudessa.
Muuta julkaisukelpoista tekstiä on em. kirjan kypsyttelyvaiheessa syntyneet kahden eri yhteisön historiikit.

Tutustu teoksiin:

Viagraa netistä ilman reseptiä Cialis