Mediapinta Oy
ISBN: 978-952-236-650-4ISBN: 978-952-236-559-0ISBN: 978-952-236-564-4ISBN: 978-952-236-700-6ISBN: 978-952-236-663-4ISBN: 978-952-236-591-0ISBN: 978-952-236-562-0
Papinkatu 20, 33200 Tampere • (03) 225 9600 (klo 9.00 - 15.00)
Piiroinen Aulis

Piiroinen Aulis

Olen syntynyt 29.10.1933 Liperissä, pienen torpan poikana seitsemänlapsisen perheen nuorimmaisena.

Olen käynyt kansakoulun Liperin kunnan Salokylän koulussa. Olen lähtenyt rengiksi kolmetoista- ja puolivuotiaana ja siitä lähtien olen ollut vieraassa työssä aina vuoteen 1992 saakka. Silloin pääsin varhaiseläkkeelle. Renkivuosien jälkeen olen toiminut kirvesmiehenä ja ollut välillä makkaratehtaassa lihanleikkaajana. Eläkeläisenä minulla kävi aika pitkäksi ja ryhdyin kirjoittamaan aikani kuluksi, mikä vei miehen kokonaan. Nyt on valmis esikoisteokseni Kartanoelämää ensimmäinen osa.

Minulla on kaksi lasta ja kolme lastenlasta. Olen eronnut ja jäänyt leskeksikin, asun nykyään yksin Lahdessa. Nyt on aikaa kirjoitella ja sitä minä myös käytän hyväkseni. Toinen harrastus on aikuisten tansseissa käynti, niistä olen löytänyt hyviä ystäviä. Tanssiminen pitää osaltaan kuntoa yllä ja siellä on myös sosiaalista seuraa, kun juttelee tanssikavereitten kanssa.

Tietokoneen uumenissa on jatkoa kirjasarjalle ja ehkä nekin näkevät päivänvalon.

Tutustu teoksiin:

Viagraa netistä ilman reseptiä Cialis