978-952-81-0233-5 nid. Sivuja: 128 siv. Hinta: 35,00 € (Sisältää toimituskulut Suomeen) Lisää kirja ostoskoriinKerro kirjasta kaverille | Tänään suruni on kaunisHymy huulillasi / pilke silmäkulmassasi / kujeita kainalossasi / kuljit täällä / Sinä siskoni / rakas pikkusiskoni
Maailmojen matkaaja / muuttolintuseni
Pieni, pelokas siskoni sai lahjaksi lujan luottamuksen Isän kokonaisvaltaiseen huolenpitoon ollessaan kolme vuotta Taivaan odotushuoneessa. Hän sai toimia rohkaisijana monelle sairasvuoteella kamppailevalle, niin myös meille läheisille. Harvinainen sairaus vei siskoni, pienen tytön äidin, nuoren aviovaimon, vanhempiemme nuorimmaisen ja sisarustensa silmäterän. Hänen muistolleen kirjoitin nämä runot. Osa on kirjoitettu pian hänen lähtönsä jälkeen ja osa vuosien varrella luopumisen matkallani. Runot pohjautuvat sekä siskon, että omiin päiväkirjamerkintöihini.
”Minulla on kaksi vaihtoehtoa, joko Jumala tekee parantamisihmeen tai pääsen Taivaan kotiin”, hän totesi saadessaan tietää taudin olevan parantumaton lääketieteen keinoin. Hänen ihmettelevä ilonsa siitä, kuinka Jumala rakastaa juuri häntä ja tulee näin lähelle tämän sairauden kautta, puhuttelee minua edelleen syvästi.
|